Perinnepiiri

Pyhtään Perinnepiiri on saanut valmiikksi kirjan joka kuvallisesti ja sanallisesti kertoo Oy Stockfors Ab:n historiaa alusta aina loppuun asti.

Kirjaa on saatavissa
Pyhtään Perinnepiiri


Pekka Laine
044 517 0768
Karhuntie 14
49210 HUUTJÄRVI

Kirjan hinta on 50,00 €

Tilauksen voi suorittaa myöskin

kirjainfo osiossa olevalla tilauskaavakkeella
 

Kansanperinne talteen.


Pyhtään perinnepiiri on Valkon kansalaisopiston alainen opintopiiri. Sen on kansoittanut pitkään kymmenen miehen vakioporukka, vaikka se on toki kaikille avoin.

Jo 22 vuoden ajan toiminut opintopiiri kokoontuu aina syksystä lähtien kahden viikon välein keskustelemaan Pyhtään menneisyyteen liittyvistä asioista opettaja FM Jyrki Seppälän ohjaamana.

–Tutkimme miten ihmiset ovat ennen eläneet ja toimineet, kertoo perinnepiiriläinen Seppo Mikola.

Periaatteena on se, että perinnepiiri ei ole kiinnostunut jo kirjoitetuista asioista vaan kansanperinteestä. Perinnepiiriläiset pyrkivätkin haastattelemaan vanhoja pyhtääläisiä materiaalin saamiseksi.

Tällä hetkellä materiaalia ei olla painamassa kirjaksi, mutta sekin on mahdollista tulevaisuudessa

Perin nepiiriläinen Atte Rosenblad vuoden 2015 Saariston Sven kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Tjederin onniteltavana
Perinnepiirilänen Eero Iivari valinnan kohteena Saariston sveniksi vuonna 2013
Perinnepiiriläinen Seppo Mikola vuoden 2011 Saariston Sven vaimoineen nimityksen jälkeen
Perinnepiiriläisiä istuttamassa 30.05.2017 Suomi 100 juhlavuoden tammea uuteen tammipuistikkoon.

     Perinnepiiri on paikallinen muisti
 

KULTTUURIA KYLILTÄ

 

Yhtenä oivallisena esimerkkinä olkoon Viikko-Eteenpäin lehdessä 11.04.2009 ollut Veli-Pekka Kelloniemen haastattelu ja kirjoitus Pyhtään perinnepiirin kahdesta kantavasta jäsenestä Karl Bacmannista ja Seppo Mikolasta.


Saksalainen sairaalalaiva M/S Oberhausen oli jatkosodan aikoina (1942-44) kiinnitettynä Keihässalmen satamaan.

–Tämä satama-alue on muuttunut paljon sitten niiden päivien. Nyt tähän on ajettu maata ja rakennettu muutakin. Silloin tässä oli vain lankkukäytävä, kertoo pyhtäänperinnepiiriläinen Kalle Backman.

Laiva sijoitettiin Keihässalmeen, koska siinä on syväsatama. Saksalaiset toivat sinne potiaitaan nopeilla torpedoveneillä.

Sairaalalaivassa oli 16-henkinen miehistö ja petipaikat 150 potilaalle. Siinä oli Backmanin mukaan täydellisen sairaalan lisäksi myös hammasklinikka.

Miehistöllä oli hyvät suhteet paikallisen väestön kanssa. Sodan aikana oli pulaa lääkäreistä, joten laivalle otettiin hoitoon myös paikallista väestöä. Backmanin mukaan kohtelu oli aina hyvää.

Riitaa naisesta

Laivan Pyhtäällä olon aikana sattui vain yksi ikävä välikohtaus.

–Purolan Työväentalolla oli pimeät tanssit, ja saksalaiset olivat mukana juhlimassa. Jostain naisesta tuli sitten tietysti kränää. Toisena osapuolena oli saksalainen, jota kutsuttiin isoksi Pauliksi, ja toisena osapuolena oli roteva kuulantyöntäjä Heinosen Veikko. Iso Pauli iski Veikon olkapäästä pistimen läpi. Veikko puolestaan hakkasi isoa Paulia kaljapullolla päähän, kertoo Backman.

Kun saksalaiset lääkärit kuulivat tapauksesta, he kutsivat Veikon viipymättä laivaan ja hoitivat hänet terveeksi.

–Veikko kertoi itse, kun me olimme kerran myöhemmin yhdessä metsätöissä, että hän sai niin hyvän hoidon kuin olla ja voi, muistelee Backman.

Venäläiset kunnioittivat potilaita

Laivaa ei pommitettu sodan aikana, koska siihen oli maalattu suuret punaiset ristit.

– Vaikka oltiin sodassa ja Pyhtäätä ylipäänsä pommitettiin, niin potilaita venäläiset silti kunnioittivat, toteaa Backman.

Sodan päätyttyä M/S Oberhausen lähti Tallinnaan. Britit käyttivät sitä myöhemmin miinojen raivaamisessa ja sittemmin se siirtyi venäläisten käyttöön.

–Neuvostoliitto luultavasti sen sitten romutti, sanoo Backman.

60-luvulla Keihässalmen satamassa seisoi harmaapäinen vanha herra katselemassa maisemia. Backman jututti häntä, ja mies paljastui yhdeksi M/S Obenhausen lääkäriksi, joka oli tullut muistelemaan palveluaikojaan.

Pyhtään perinneseuran tehtävä on sama, muistella, miten ennen elettiin.

VELI-PEKKA KELLONIEMI

 

Tänään huhtikuisena pitkäperjantaina tätä kirjoittaessa mieleeni tulee kesällä 2007 otettu valokuva, jossa olen 1700-luvun rajakomissaarin vaatetuksessa tiimalasi kädessäni ja keskiaikaisen kivikirkon jykevä seinä takanani.

Mitä ajatuksia tämä kuva tuokaan mieleen, kun lähtee tarkemmin miettimään, mitä kuvasta lopultakin voi nykyajan ihminen havaita?

Taustalla oleva kirkon jykevä suurista kivilohkareista pian 550 vuotta sitten rakennettu seinä jo itsessään on huomionarvoinen seikka.

Kun lisäksi huomioidaan ne mittavat ponnistukset, joita silloin kirkon rakennusvaiheen aikana jouduttiin toteuttamaan sen aikaisia työvälineitä ja työmenetelmiä käyttäen, jotta on saatu rakennettua tällainen vuosisatojen kesien paahteet, talvien pakkaset, syksyjen myrskyt, keväiden tulvat ja myös sotien ajat kestänyt kirkkorakennus.

Siirrymme ajassa eteenpäin ja saavumme 1700-luvun puoleenväliin ja silloin katse kiinnittyy tuohon rajakomissaarin asuun, joka silloin ainakin nykyisen kotipaikkani alueella varmaankin tuli hyvin tutuksi, kun Venäjä ja Ruotsi sodan seurauksena kävivät rajankäyntiä ja raja siirtyi tällä alueella myötäilemään Kymijoen läntisintä haaraa ja niin Pyhtäästä muodostui Ruotsinpyhtää ja Ryssänpyhtää.

Miten tämä rajankäynti sitten kaiken kaikkiaan tämän alueen ja koko Suomenkin väestön normaaleja asuinoloja muutti, siitä on vähän todellista tietoa, mutta sitäkin enemmän arvailuja ja kenties jonkin verran tallennettua tai tallentamatonta perimätietoa.

Tämä perimätieto siltä ajalta kuin myös kaikilta muiltakin aikajaksoilta on sellaista tietoa, jonka säilyttäminen siellä ja täällä eläneen ja tulevaisuudessakin elävien asukkaiden osalta tulisi pystyä saamaan kerättyä yhteen ja tallennettua tulevien polvien tarkasteltavaksi.

Tämä historia kerääminen ja tallentaminen tulisi saattaa toimivaksi kokonaisuudeksi jotta meillä nyt olemassa oleville ja heille tulevaisuudessa täällä asuville voisi muodostua oma alueeseen ja sen historiaan saumattomasti liittyvä identiteetti.

Tässä yhteydessä tulemme siihen kuvan kolmanteen oleelliseen elementtiin, eli tiimalasiin, jossa hiekka vääjäämättömästi valuu yläpuolen lasista alapuolen lasiin.

Tämä hiekan valuminen vanhan ajan kellossa tiimalasissa kuvastaa sitä todennettavissa olevaa tosiasiaa myös historiaan ja sen tallentamiseen liittyvästä ajan kulumisesta.

Koska tässä historian tallentamisessa emme voi turvautua samaan kuin tiimalasia käytettäessä, eli kääntämällä tiimalasi ympäri, aikaa on jälleen käytettävissä rajallinen määrä, ennen kuin tiimalasia joudutaan uudelleen kääntämään, jotta aikaa olisi edelleen.

Historian keräämisessä ja tallentamisessa aika kuluu eteenpäin vääjäämättömästi ja taakse jääneen historian tallentaminen tuleville sukupolville kuluttaa aikaa ja tuottaa tuskaa entistä enemmän, mitä enemmän hukkaan heitettyä aikaa on kulunut taakse jätetyn keräämättömän ja tallentamattoman historiaperinnön saamiseksi sitten myöhemmin… joskus keräyksen ja tallennuksen kohteeksi.

Tästä jutun aiheeksi otetusta kuvasta löytyy siis monta hyvää asiaa jotka ovat omalta osaltaan esiintuomassa niitä asioita joissa jokainen meistä voi olla tekemässä ansiokasta työtä Pyhtääläisen elämänkulttuurin nykyisyyden ja menneisyyden arvojen siirtämiseen tulevien sukupolvien saataville.

Kenties nykymuotoinen pääsiäinen, juhannus ja joulukin saattavat pian olla sellaisia tapahtumia, että ne on syytä viimeistään jo nyt tallentaa tulevaisuudessa ihmeteltävien asioiden joukkoon.

Pyhtää-seura ry.

Pyttissällskapet rf.


Raino Ojansivu

puheenjohtaja