Pyhtää-viikon tapahtuma 2017

Kiviniemen Kartano Pyhtää

 

Kiviniemen kartanon lyhyt historia

 

Kiviniemen kartanon varhaisimmat tiedot on kirjattu verottajan asiapapereihin 1500-luvulla. Maakirjojen mukaan kartanon pinta-ala on ollut suurimmillaan 800 hehtaaria. Vaikuttaa komealta, mutta pieni kartano tämä on, pinta-alakin on kutistunut 15 hehtaariin. Alkuperäisiä rakennuksia on kolme: päärakennus, emännöitsijän talo ja aitta.

Tarinan mukaan aiemmin pappilana toiminut päärakennus olisi siirretty tälle paikalle 1800-luvun alkupuolella. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä talossa on niin sanottu karoliininen pohjakaava. Sellainen oli käytössä Ruotsi-Suomen virkataloissa 1700-luvulla. Talon ulkoasussa näkyy joitakin koristeellisia piirteitä kertaustyylien ajan kunnostamisesta. Korkeat ikkunat on asennettu 1960-luvulla. Meidän kunnostusprojektimme alkoi vuonna 2003 ja jatkuu edelleen.

Linkki Kartanon kotisivuille: http://www.kiviniemenkartano.fi/knk-kno.php

Pääsivulla oleva sinetti on loviisalaisen kauppias Terikoffin (myös Terechoff, Terichoff) asiapapereista vuodelta 1853. Löysimme vintiltä sammaleristeisiin hautautuneena kellastuneita papereita remonttia tehdessämme. Terikoff omisti kartanon jonkin aikaa 1800-luvun puolivälin jälkeen.

 

Nyt ei kuitenkaan pitä enää tyytyä tähän lyhyeen historiaan, sillä yhtenä Pyhtää-viikon tapahtumana 14.08.2107 Huutjärven kirjaston monitoimihuoneesa klo 18.00 on luentotilaisuus jossa kartanon nykyiset "valtiaat" esittelevät tarkemmin kartanoaan " ennen ja nyt" tapahtumassa.

30 ensin ilmoittautunutta mahtuu mukaan (raino.ojansivu@kymp.net)

Tervetuloa Pyhtää-seura ry. Pyttissälskapet rf.